22.03.2023

Erilaiset hunajat -Kiteiset, juoksevat, tummat, vaaleat, miedon makuiset, voimakkaan makuiset…

Tänään pääsemme yhteen kysytyimmistä kysymyksistämme, miksi hunajat ovat erilaisia?

Hunajia on eri makuisia, värisiä, koostumuksellisia ja tuoksuisia, johtuen hunajan alkuperästä ja käsittelytavasta. Hunaja on pääosin mehiläisen käsittelemää kasvien ja kukkien mettä, siksi hunajat vaihtelevat sen mukaan missä kasveissa mehiläiset ovat käyneet ja mitä kasveja on mehiläistarhojen lähellä. Eri puolilla Suomea tulee myös hyvin erilaisia hunajia. Suurin osa Suomen hunajista on monikukkahunajaa, niin myös Korpiahon Hunaja 440g. Monikukkahunaja sisältää monien eri kasvien mettä ja näin ollen myös hunajan maku, koostumus, väri ja tuoksu voi vaihdella eräkohtaisesti. Toiset hunajat ovat kovempia eli kiteisempiä, tai kiteytyvät nopeammin, toiset taas säilyvät juoksevana pitkäänkin. Nämä vaihtelut eivät tarkoita, että hunaja olisi pilaantunut tai vaikuta laatuun, kaikilla on myös omat mieltymyksensä, millainen hunaja on parasta.

Korpiahon Suomi hunajaan on valittu erityisesti horsmapainotteista hunajaa, joka säilyy juoksevana pitkään. Aina emme kuitenkaan voi ennustaa hunajan käytöstä, tai tietää missä kasveissa mehiläinen on varmaksi käynyt.

Lisäksi hunajat voivat olla erilaisia riippuen siitä, miten hunaja on kerätty ja käsitelty. Jotkut mehiläistarhaajat ehkäisevät kiteytymistä esimerkiksi vaivaamalla hunajaa, joka rikkoo sen kiderakennetta. Korpiaholla haluamme säilyttää hunajan mahdollisimman luonnonmukaisena ja käsittelemme hunajaa vain pakollisen määrän. Emme lisää perinteiseen hunajaamme mitään ainesosia, tämä on myös hunajan valmistuksessa lainsäädännöllistä. Kennohunaja on käsittelemätöntä hunajaa, siinä on myös vahasta tehty kennorakenne mukana. Mehiläisvaha on syötävää ja sen voi syödä kennohunajan mukana. Hunajavalmisteet ovat hunajapohjaisia tuotteita, johon on lisätty aineosia, esimerkiksi aromia. Hunajana myytävään tuotteeseen ei saa lisätä mitään, eikä siitä saa poistaa mitään.

Tarkistathan aina hunajaasi ostaessa hunajan alkuperämaan, vaikka yritys on suomalainen, voi hunaja olla silti muualta peräisin. Suojellaan yhdessä suomalaisten tarhaajien ja mehiläisten työtä.

Kiteytyneestä hunajasta saa taas juoksevaa, kun lämmittää sitä varoen vesihauteessa.

Kaikki nämä tekijät vaikuttavat siihen, miksi hunajat ovat erilaisia. Tämä monimuotoisuus tekee hunajasta mielenkiintoisen ja monipuolisen elintarvikkeen, jota voi käyttää monilla eri tavoilla.

Tästä painamalla pääset katsomaan Korpiahon perinteiset maustamattomat hunajat.

Tämä sivusto käyttää evästeitä
This website uses cookies

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin. Jaamme myös tietoja sivustosi käytöstä sosiaalisen median, mainonnan ja analyysin kumppaneidemme kanssa, jotka saattavat yhdistää sen muihin tietoihin, jotka olet antanut heille tai jotka he ovat keränneet heidän palvelujensa käytöstä.

We use cookies to personalise content and ads, to provide social media features and to analyse our traffic. We also share information about your use of our site with our social media, advertising and analytics partners who may combine it with other information that you’ve provided to them or that they’ve collected from your use of their services

Mukauta

Customize

OK

OK

Sivuston ydinpalvelut
Necessary cookies

Nämä evästeet ovat pakollisia, ja niitä käytetään sivuston ja siihen liittyvien palveluiden ydintoimintojen käyttöönottoon. Ilman niitä sivusto ei voisi toimia, joten niitä ei voida poistaa käytöstä.

Necessary cookies help make a website usable by enabling basic functions like page navigation and access to secure areas of the website. The website cannot function properly without these cookies.

Markkinointi ja analytiikka
Marketing and analytics

Käytämme evästeitä ja keräämme tietoja, jotta voisimme tarjota kiinnostuksiasi paremmin vastaavia mainoksia tällä ja muilla sivustoilla sekä analysoida markkinoinnin tuloksia. Ilman hyväksyntää näet mainoksia edelleen, mutta ne eivät välttämättä ole yhtä hyödyllisiä tai kiinnostuksen kohteistasi. Saatamme käyttää anonymisoitua tietoa 3. osapuolten sovelluksissa, kuten Google tai Facebook.

Marketing cookies are used to track visitors across websites. The intention is to display ads that are relevant and engaging for the individual user and thereby more valuable for publishers and third party advertisers. We might use anonymous data for third party applications, such as Google.

Hyväksy valitut
Accept selected