Hunajainen Kana-juuresvuoka
Junior Masterchef 2017 Otto Leskisen -resepti & toteutus maustettuna Korpiahon tuotteilla!

Resepti
-
Laita uuni lämpeämään 200-asteeseen.
-
Kuori ja pilko juurekset.
-
Mausta juurekset oliiviöljyllä, balsamicolla, Korpiahon sitruunahunajalla, suolalla, mustapippurilla ja yrttiseoksella.
-
Kaada juurekset uunivuokaan ja paahda noin 25 minuuttia.
-
Kuumenna pannulla tilkka öljyä.
-
Paista siinä kanat kullanruskeiksi.
-
Mausta suolalla, mustapippurilla ja Korpiahon sitruunahunajalla.
-
Paista muutaman minuutin ajan ja siirrä sitten muhimaan noin 10 minuutiksi.
-
Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan.
-
Ota juurekset uunista ja lisää joukkoon paloiteltu lehtikaali.
-
Sekoittele vähän, jotta myös lehtikaalit saavat makua.
-
Siirrä juurekset takaisin uuniin ja paista vielä 5 minuuttia.
-
Irrottele granaattiomenasta siemenet ja lohko viikunat.
-
Hienonna yrtit.
-
Mausta vuojenjuusto sitruunahunajalla.
-
Ota juurekset uunista ja kaada vuokaan couscous.
-
Lisää joukkoon myös kanat.
-
Viimeistele granaattiomenan siemenillä, viikunalohkoilla ja hienonnetuilla yrteillä.
-
Tarjoile vuohenjuuston kera!