Suomalainen verkkokauppa

Korvapuustit & Luumupiirakka korvapuustipohjalla

Junior Masterchef Otto Leskisen resepti!

Resepti

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
  2. Liuota joukkoon hiiva ja lisää joukkoon myös Korpiahon hunaja, kardemumma, suola ja kananmuna.
  3. Sulata voi.
  4. Alusta vehnäjauhot taikinaan desi kerrallaan ja lisää puolivälissä alustamista sulatettu voi.
  5. Vaivaa pullataikinaa vähintään 5 minuuttia. Valmis pullataikina irtoaa kulhon reunoilta ja on rakenteeltaan tasaisen kimmoisaa.
  6. Anna kohota leivinliinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.
  7. Sekoita kaikki korvapuusti-ainekset tasaiseksi seokseksi.
  8. Kauli pullataikina ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyiksi.
  9. Levitä pullataikinaan päälle täyte ja rullaa melko tiiviiksi rullaksi.
  10. Leikkaa rullasta ensin 10 noin 1,5cm paksuista viipaletta luumupiirakkaa varten. Tee lopusta taikinarullasta korvapuusteja, siten että leikkaat taikinasta paloja, joka toisen viistosti oikealle ja joka toisen viistosti vasemmalle. Siirrä pullat pellille laakeampi puoli ylöspäin ja paina keskeltä pohjaan saakka, jotta korvapuustin kerrokset tulevat esille.
  11. Anna korvapuustien kohota vielä vartti, voitele kananmunalla ja ripottele päälle mantelirouhetta.
  12. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
  13. Luumupiirakka: Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat.
  14. Asettele 10 viipaletta korvapuustitaikinasta vuoan pohjalle ja reunoille.
  15. Painele pullaviipaletta hieman, jotta ne muodostavat tasaisen taikinan.
  16. Täyte: Halkaise luumut ja poista kivet.
  17. Yhdistä rahka, kananmuna ja Korpiahon vaniljahunaja.
  18. Kaada täyte pullapohjan päälle.
  19. Asettele luumut rahkatäytteen päälle ja paista 175- asteisessa uunissa noin 45-50 minuuttia.
  20. Tarvittaessa peitä paiston loppuvaiheessa foliolla ettei pinta pala.
  21. Anna kakun jäähtyä, siirrä tarjoiluastialle ja koristele haluamallasi tavalla.
  22. Nauti esimerkiksi kahvin kera!
Tämä sivusto käyttää evästeitä
This website uses cookies

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin. Jaamme myös tietoja sivustosi käytöstä sosiaalisen median, mainonnan ja analyysin kumppaneidemme kanssa, jotka saattavat yhdistää sen muihin tietoihin, jotka olet antanut heille tai jotka he ovat keränneet heidän palvelujensa käytöstä.

We use cookies to personalise content and ads, to provide social media features and to analyse our traffic. We also share information about your use of our site with our social media, advertising and analytics partners who may combine it with other information that you’ve provided to them or that they’ve collected from your use of their services

Mukauta

Customize

OK

OK

Sivuston ydinpalvelut
Necessary cookies

Nämä evästeet ovat pakollisia, ja niitä käytetään sivuston ja siihen liittyvien palveluiden ydintoimintojen käyttöönottoon. Ilman niitä sivusto ei voisi toimia, joten niitä ei voida poistaa käytöstä.

Necessary cookies help make a website usable by enabling basic functions like page navigation and access to secure areas of the website. The website cannot function properly without these cookies.

Markkinointi ja analytiikka
Marketing and analytics

Käytämme evästeitä ja keräämme tietoja, jotta voisimme tarjota kiinnostuksiasi paremmin vastaavia mainoksia tällä ja muilla sivustoilla sekä analysoida markkinoinnin tuloksia. Ilman hyväksyntää näet mainoksia edelleen, mutta ne eivät välttämättä ole yhtä hyödyllisiä tai kiinnostuksen kohteistasi. Saatamme käyttää anonymisoitua tietoa 3. osapuolten sovelluksissa, kuten Google tai Facebook.

Marketing cookies are used to track visitors across websites. The intention is to display ads that are relevant and engaging for the individual user and thereby more valuable for publishers and third party advertisers. We might use anonymous data for third party applications, such as Google.

Hyväksy valitut
Accept selected