Suomalainen verkkokauppa

Hunaja-Pähkinä Baklava

Perinteinen kreikkalainen hunajaherkku!

hunaja baklava

Baklava on herkullinen makea leivonnainen, joka tunnetaan kreikkalaisena tai turkkilaisena herkkuna. Sen rapeat taikinakerrokset ja täyteläinen pähkinätäyte tekevät siitä suositun jälkiruoan myös meillä pohjoisessa! Baklava tarjoillaan usein pieninä, kauniisti leikattuina paloina esimerkiksi kahvin tai teen kanssa.

Resepti

  1. Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Avaa rulla ja leikkaa taikinapino puoliksi kahteen osaan. Sulata voi ja lisää joukkoon sitruunamehu. Voitele puolikas taikinalevy kauttaaltaan voilla. Siirrä leivinpaperille uunipellille. Voitele ja pinoa puolet levyistä (12kpl).
  2. Hienonna pähkinät ja mantelit monitoimikoneessa, jätä seos riittävän rouheaksi, säästä 1/2 dl pähkinöitä koristeluun. Sekoita joukkoon Suomi-hunaja ja kardemumma. Levitä seos tasaisesti filotaikinalevyjen päälle
  3. Pinoa kanneksi loput puolikkaat filotaikinalevyt, voitele jokainen levy voi-sitruunamehuseoksella. Nipistä levyn reunat kiinni. Leikkaa veitsellä vinoneliökuvio päälle, siten että taikina ei leikkaudu kokonaan.
  4. Paista uunin keskiosassa ensin 175 asteessa 20 min. Alenna lämpö 150 asteeseen. Paista vielä n. 30 min, kunnes taikina on päältä kauniin kullanruskea.
  5. Keitä vedestä, vaniljahunajasta ja sokerista siirappi. Valuta siirappi tasaisesti kypsän leivonnaisen päälle. Anna jäähtyä. Ripottele pinnalle hienonnettua pähkinärouhetta. Leikkaa paloiksi ja tarjoile!
Tämä sivusto käyttää evästeitä
This website uses cookies

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin. Jaamme myös tietoja sivustosi käytöstä sosiaalisen median, mainonnan ja analyysin kumppaneidemme kanssa, jotka saattavat yhdistää sen muihin tietoihin, jotka olet antanut heille tai jotka he ovat keränneet heidän palvelujensa käytöstä.

We use cookies to personalise content and ads, to provide social media features and to analyse our traffic. We also share information about your use of our site with our social media, advertising and analytics partners who may combine it with other information that you’ve provided to them or that they’ve collected from your use of their services

Mukauta

Customize

OK

OK

Sivuston ydinpalvelut
Necessary cookies

Nämä evästeet ovat pakollisia, ja niitä käytetään sivuston ja siihen liittyvien palveluiden ydintoimintojen käyttöönottoon. Ilman niitä sivusto ei voisi toimia, joten niitä ei voida poistaa käytöstä.

Necessary cookies help make a website usable by enabling basic functions like page navigation and access to secure areas of the website. The website cannot function properly without these cookies.

Markkinointi ja analytiikka
Marketing and analytics

Käytämme evästeitä ja keräämme tietoja, jotta voisimme tarjota kiinnostuksiasi paremmin vastaavia mainoksia tällä ja muilla sivustoilla sekä analysoida markkinoinnin tuloksia. Ilman hyväksyntää näet mainoksia edelleen, mutta ne eivät välttämättä ole yhtä hyödyllisiä tai kiinnostuksen kohteistasi. Saatamme käyttää anonymisoitua tietoa 3. osapuolten sovelluksissa, kuten Google tai Facebook.

Marketing cookies are used to track visitors across websites. The intention is to display ads that are relevant and engaging for the individual user and thereby more valuable for publishers and third party advertisers. We might use anonymous data for third party applications, such as Google.

Hyväksy valitut
Accept selected